Oli vuosi 2012, kun ensimmäisen kerran elämässäni tutustuin käsitteeseen mindfulness. Olin luennolla ja luennoitsija kertoi juuri olleen tilaisuudessa, jossa puhuttiin mindfulnessista. Rohkeana naisena hän päätti vetää yhden kokemuksen perusteella meillekin harjoituksen. Luentosali hiljeni, kaikki keskittyivät vain omaan hengitykseen. Saliin tuli rauha. Mieleeni jäi kuva ihmisjoukosta, joka hengitti kuin tilassa olisi ollut vain yksi hengittävä olio. Viehätyin – ja unohdin koko asian muutamaksi vuodeksi, kunnes oma uupumus toi mindfulnessin osaksi elämääni.
Mindfulness määritellään tietoiseksi läsnäoloksi. Usein siihen liitetään myös sanat hyväksyvä, tietoinen läsnäolo.
Vaikeita sanoja.
Mitä on tietoisuus? Entä hyväksyvyys tässä yhteydessä?
Konkreettisesti mindfulnessharjoitus on kuin suuri taskulamppu, ”majakan valo”, ja tuon majakan valossa tarkastellaan, mitä on valokeilassa juuri nyt. Se voi olla hetki, kun syön suklaapalasen kaikkia aistejani hyödyntäen. Se voi olla hetki, kun suljen silmäni ja kuuntelen keskittyneesti pihalla laulavia lintuja. Samalla tavalla voin siirtää huomioni hengitykseeni, omaan kehooni, tunteisiini ja ajatuksiini. Tarkastella hyväksyvällä ja uteliaalla asenteella, mitä mielessäni liikkuu juuri nyt: mikä on tämä tunne, joka minulla on, ja mikä on tämän tunteen kehollinen vaste eli miten kehoni ilmentää kyseistä tunnetta arvostelematta, hyväksyen. Mindfulness-harjoituksessa harjoitetaan tiedostamisprosessia, jotta näkisimme maailman ilman vääristymiä. Se on sitä, että opin erottamaan todellisuuden kokemuksesta tunteeni, ajatukseni ja sisäisen puheeni vaikutukset keskittyen syvällisemmin tähän hetkeen sellaisena kuin se on. Mindfulness-harjoitus lisää näin ollen tietoisuutta mielen sisällöistä.
Tietoisuus puolestaan auttaa ymmärtämään, miten toimin. Huomaan usein olevani autopilotilla eli toimin kuin robotti. Parhaiten tuon hahmottaa silloin, kun huomaa ajavansa työpaikan suuntaan, vaikka olikin menossa kaverille kylään. Joskus on vaikea muistaa, mitä tein eilen illalla, kun olen heiluttanut moppia, mutta ajatukset ovat harhailleet siellä ja täällä, olematta missään. Toisinaan jotkut tilanteet saavat aivan suhteettomat mittasuhteet, kun huomaan reagoineeni asiaan salamannopeasti tunteella. Joskus puolestaan jännitän jotain tilannetta hurjasti, kun oma sisäinen puheeni lataa minulle suuria suoriutumispaineita. Mindfulnessin avulla opin ymmärtämään, että a tunteita tulee ja menee. En ole tunne, vaan ainoastaan koen hetkellisesti jotakin tunnetta. Opin tunnistamaan myös sisälläni asuvan sisäisen vaatijan, kriitikon tai lannistajan ja näkemään asian yli hetkellisten tunteitteni tai ajatusteni.
Mindfulness edellyttää kuitenkin aina jonkinlaista pysähtymistä tai ainakin hidastamista. Jos merellä yhtä aikaa tuulee kovaa, sataa ja on iso aallokko sekä mahdollisesti pimeääkin, on vaikea nähdä selkeästi, missä on. Mutta kun myrsky tyyntyy, meri seestyy, on verrattain helppo paikantaa oma sijainti ja suunta. Oma kuvakin heijastuu veden pinnasta eheänä. Samalla tavalla levoton mielemme ja kehomme voi hämärtää ymmärryksen itsestämme. Kun konkreettisesti pysähdyn, ankkuroin mieleni hengitykseeni, ääniin tai kehoni tuntemuksiin, mieleni rauhoittuu ja alan nähdä selvemmin sen, mitä on. Opin tunnistamaan tunteeni kehoni kautta ja tulen samalla poistaneeksi ”herkkyysliipasimen”; saan aikaa ja tilaa reagoida asioihin muuten kuin tunteella. Harjoitusten myötä olen oppinut herkemmin tunnistamaan stressin, kehoni tai mieleni tarpeen lepoon. Vähitellen myös itsetuntemus on lisääntynyt, omat arvot kirkastuneet ja arkipäivän ajankäyttö on muuttunut. Pienillä teoilla on ollut valtava merkitys omaan hyvinvointiini, josta se säteilee hyvää myös lähiympäristöön.
Mielemme on kuin kuriton koira. Se karkailee tuon tuosta, milloin mihinkin asiaan ja häiritsee keskittymistämme. Ympäristömme tukee tätä ”karkailua” eli keskittymiskykymme heikentymistä; kännykkää piippaa ilmoituksia, joihin tulee reagoida, älykello käskee liikkumaan tai lukemaan sähköpostin, työaikamme on heikosti rajattua eli työ- ja vapaa-aikaa on vaikea erottaa toisistaan. Olemme jatkuvassa talutushihnassa, jota ohjaa erilaiset vaatimukset, kiire ja lopulta stressi. Huomaamattamme saatamme antaa elämämme johtajuuden näille tahoille, jolloin myös kyky pysähtyä heikkenee. Meillä kuitenkin lähtökohtaisesti on tämä taito olemassa. On koskettava seurata pientä vauvaa, joka löytää ensimmäistä kertaa oman nyrkkinsä. Hän saattaa herkeämättä tutkia ja tuijottaa nyrkkiään. Mindfulness- harjoitusten myötä opimme palauttamaan tämän arvokkaan kykymme. Kuten koirakaan ei jaksa juosta aamusta iltaan, ei myöskään mielemme voi hyvin, kun se yrittää juosta erilaisten ulkoisten tai sisäisten vaatimusten perässä päivästä toiseen.
Mindfulness lisää mielen tyyneyttä ja tasapainoa. Se vahvistaa kykyä huomata onnellisia asioita elämässämme. Se vähentää taipumustamme juosta erilaisten halujemme ja tahtotilojemme perässä, mikä lisää tyytyväisyyttä elämään. Mindfulness antaa silmillemme ja sydämellemme hyvän elämän kehykset. Näitä tietoisuustaitoja voi oppia. Kollegani Erikan pieni poika on liikuttava, kun hän kokee, että ärsykkeitä on päivässä ollut liikaa, enemmän kuin pieni poika jaksaa kestää. Hän on oppinut tunnistamaan levottomuutensa ja pyytää äidiltään, että ”vie minut vaatehuoneeseen rauhoittumaan”. Siellä hetken levättyään hän palaa ehyempänä takaisin. Kun tulee tietoisemmaksi itsestään, alkaa ajatukset ja toiminta kulkea samaan suuntaan. Ehyesti.
Maria