Enhän minä tietoisesta hyväksyvästä läsnäolosta (mindfulness) juuri mitään tiennyt, kun osallistuin ensimmäiselle verkkokurssilleni! Ehkä onnekseni. Eipä ollut mitään ennakkoluuloja estämässä osallistumistani. Nyt myöhemmin olen havainnut, että osalla ihmisistä mindfulnessiin tuntuu liittyvän jonkinasteista stigmautumisen eli leimautumisen pelkoa, aivan kuin terapiassa käymiseen. Ei olekaan aivan luonnollista jutustella kaverilleen, että ”osallistuinpa tuossa mindfulness-kurssille” tai ”teenpä päivittäin tietoisen läsnäolon harjoituksia”. Taustalla saattaa olla ajatus, että mindfulness on terapiaa tai, että se liittyy vahvasti mielenterveyden ongelmiin. Mutta eikö ole niin, että kokkauskursseille osallistuvat ihmiset, jotka nauttivat hyvästä ruuasta ja haluavat vahvistaa taitojaan? Tai ihmisiä, jotka kokevat, että arki sujuisi paremmin, jos osaisi laittaa useampaa kuin kahta arkiruokaa: kaurapuuroa ja jauhelihaa makaroniin sekoitettuna! Miksi ei siis opetella taitoja, jotka antavat valmiuksia ottaa taitavasti vastaan elämään sisältyvä kauneus ja rujous: elämän ”aaltoja ei voi pysäyttää, mutta niillä voi oppia surffaamaan” (J. Kabat-Zinn).
Omaan elämääni tietoisen läsnäolon taidot (mindfulness) ovat avanneet aivan uusia, kauniita ovia.
Mindfulnessiin kätkettyjä aarteita
Tässä hetkessä elämisen kauneus
Tietoinen hyväksyvä läsnäolo opettaa näkemään tämän hetken ja sen arvokkuuden. Miksi se sitten on tärkeää? Siksi, että muuten mieleni todennäköisesti suunnittelee jotakin – eikä juurikaan lepää. Mieleni voi myös jatkuvasti syöttää itsekriittisyyttä, murehtimista, pelkoja. Murhetta, jolle ei ole perusteluja. Tai kiirettä. Tai pitäisi-puhetta. Tai muistelua, entistä elämääni. Erilaista vatvomista. Puhetta minulta minulle. Puhetta, jota uskon ja joka kurjimmillaan on oman kuopan kaivamista. Syvemmälle ja syvemmälle.
Pysähdyhän hetkeksi ja kuuntele, mitä sinun mielesi sinulle syöttää! Tutkimusten mukaan ajatuksemme ovat jopa 90 prosenttisesti samoja joka päivä (esim. suunnittelua/murehtimista). Haluatko elää ajatustesi maailmassa vai tässä hetkessä, jossa on koko elämän rikkaus läsnä juuri nyt? Vai oletko antanut itseni upota kännykän tai pelien virtuaalimaailmaan, jotta ei tarvitsisi kuulla ja kohdata omien ajatusten virtaa? Kun pysähtyy, saattaa huomata, miten kauniisti kevättalven linnut laulavat juuri nyt. Kun pysähtyy, saa etäisyyttä omiin ajatuksiin ja voi jopa nauraa niille. Kun pysähdyn, huomaan aistieni avulla, miten hyvä ja kaunis hetki juuri tämä hetki on.
Tunteet voimavaraksi
Mindfulness opettaa myös elämään viisaasti tunteiden kanssa. Tunteet eivät ole mielen roskaposteja, vaan tunteiden viestit kannattaa avata lempeydellä, pysähtyen ja itseään tutkien: mikä tämä tunne on; mitä minä tarvitsen juuri nyt? Jos torjun tunteen, viesti jää saamatta, tarve tyydyttämättä ja mieleen jäi vain ihmetys, miksi voin huonosti, olen alakuloinen tai ”ahistaa”. Tunteet ovat kuin hapanjuurileivän juuri; ne varastoituvat katkeraksi sapeksi kehoomme, jos ne eivät pääse oikeaan käyttöön. Jos pelkään tunteitani, kapeutan elämääni. Jos torjun tunteeni, elämä pohjautuu pakenemiselle. Pian saatan löytää itseni hetkestä, jossa mikään ei tunnut enää miltään tai on jatkuva pahaolo tai pakenen erilaiseen toimintaan, jotta en kohtaisi itseäni ja kipeitä asioita sisimmässäni.
Kun ymmärrän tunteiden luonteen, saan ymmärrystä toimia viisaasti hankalien tunteiden kanssa. Miksi tämä on tärkeää? Jotta me kaikki, sinä ja minä, voisimme hyvin. Minun tunteeni on aina osittain myös sinun tunteesi yhteisenä jaettavana ilmapiirinä – varsinkin, jos en osaa erottaa omaa tunnettani sinun tunteestasi. Kun tunnistan oman tunteeni ja tarpeen tunteen takana, voin sanoa sen ääneen itselleni ja tarvittaessa ympäristöllenikin – eikä tarvitse jäädä salaa toivomaan, että joku hoksaisi, mitä tarvitsen juuri nyt. Elämästä tulee yksinkertaisempaa ja minusta hyvinvoivempi, kun tiedän, mitä tarvitsen. Samalla opin myös paremmin kysymään, mitä sinä tarvitset juuri nyt. Voidaan mennä yhdessä eteenpäin. Ja kun avaan sydämeni vaikeille tunteille, avaan sydämeni myös näkemään kaunista ja hyvää ja saan hyvän pitkän surffiaallon alleni. Elämään virtaa herkkyyttä; kaunista ja sykähdyttävää, joka täyttää sydämen kiitollisuudella ja tyytyväisyydellä.
Itsemyötätunto -lohtu on aina mukanani
Entä, oletko joskus huomannut, miten vaikea on hyväksyä omia virheitään? Tai antaa itselleen armoa tai anteeksiantoa? Moni meistä vaatii itseltään kaikkein eniten. Moni meistä on itsensä pahin arvostelija, joskus jopa vihollinen…
Mindfulness on avannut minulle itsemyötätunnon oven. Minäkin olen ainoastaan ja vain ihminen. Niin kuin sinäkin. Ainutlaatuisia luotuja olemme, omine vahvuuksinemme ja heikkouksinemme. Kukaan toinen ei ole sen parempi tai huonompi. Minä erehdyn ja epäonnistun aivan kuten kaikki muutkin – koska olen ihminen. Ja kun minulla on vaikeaa, voin lohduttaa itseäni aivan kuin lohduttaisin ystävääni. Se ei johda itsekkääseen ja välinpitämättömään käytökseen, vaan itsemyötätunto antaa lempeän ympäristön kasvulle ja kehitykselle. Se lisää kykyäni myöntää virheet ja pyytää anteeksi. Yllättäen tämä lisää motivaatiota yrittää yhä uudelleen ja uudelleen. Kun ei tarvitse itse hyljätä itseään tekojensa perusteella…
Mindfulenss ei ole terapiaa. Se ei sisällä mitään uskonnollista sisältöä. Se ei myöskään ole rentoutumista. Mutta se on työkalu, jolla löydät oman sisäisen, uteliaan lapsen, jonka silmin katsella elämää. Se antaa keinoja elää niin, että ehkä et tarvitsekaan terapiaa tai osaat mennä sinne jo hyvissä ajoin ennen kuin elämäsi on aivan romahtamassa.
Sana mindfulness on rasittavan vieraskielinen ja hankala sana. Ei se oikein kerro mitään. Valitettavasti suomennukset ”hyväksyvä, tietoinen läsnäolo” ei juuri avaa enempää. Kukahan keksisi rikkaasta suomenkielestämme osuvamman nimen? Mutta, seuraavan kerran, kun joku puhuu sinulle mindfulnessista, toivon, että avaat korvasi ja herkistät sydämesi tälle asialle avoimesti, lempeästi ja hyväksyvästi. Saatat saada jotain hyvää itsellesikin!
-Maria