Mindfulness harjoituksiin tutustuessa meni ensimmäiset kuukaudet vastustamiseen. Kapinoin ja vastustin harjoituksissa sitä, että väkisin täytyy pysähtyä ja kohdistaa tietoisuus nykyhetkeen, kuten mm. ääniin, kehon tuntemuksiin tai hengitykseen. En ymmärtänyt mitä hyötyä on siitä että ”tässä vaan istun ja tunnustelen miltä jalkapohjani tuntuu lattiaa vasten.” Koin sen täysin ”huuhaana”. Silti jokin siinä kuitenkin kiehtoi. Tunnollisena ja kilttinä tyttönä tein harjoituksia säännöllisesti, kuten ohjaajani oli opastanut.
Yhtenä päivänä tiskejä laittaessa hoksasin, että harjoitushan kehittää aivojani! Eli jos en opettele olemaan läsnä harjoitusten avulla (jossa ohjataan huomio tietoisesti eri kohteisiin) niin en myöskään arkisin osaa olla läsnä! Ja jos en osaa olla läsnä ja pyörin mahdollisissa negatiivisissa ajatuksissani niin kuormitan jatkuvasti kehoani ”turhaan”. Ajatukset nimittäin aktivoivat samat reaktiot aivoissa, kun todellinen tapahtuma, mutta eri voimakkuudella.
Ymmärsin mielen taipumuksen ajatusten harhailulle, ja mikäli läsnä tai tässä hetkessä olemista ei harjoita niin siinä pysyminen on haastavaa. Harjoitus siis kehittää aivojamme niin, että meille syntyy kyky toimia tietoisesti ja olla läsnä. Tämän oivalluttua laajensin harjoituksia niin, että niitä tuli monta kertaa päivässä. Harjoitus voi olla vaikka tietoinen syöminen tai tietoinen tiskaaminen. Kohta huomasinkin töissä lastensuojelussa, että kykenin akuutissa tilanteessa toimimaan tietoisuudesta käsin tunteesta käsin toimimisen sijaan. Tämä tapani reagoida kyseisessä tilanteessa rauhoitti myös nuoren hyvin nopeasti. Samoin kotona kärsivällisyyteni pienten lasten äitinä oli kasvanut ihan hirveästi eikä tunteet ohjanneet toimintaani. Lasten kiukuttelu ei sekoittunut omiin tunteisiini vaan pystyin olemaan aikuisen roolissa väsymyksestä riippumatta.
Kohta epäilykset palasivat uudestaan. Miksi sitten pitäisi pyrkiä olemaan koko ajan läsnä tai tietoinen? Eihän mulla ole edes aikaa tehdä harjoituksia, kun se ei sinänsä ”tuo mitään”. Pyörittelin epäilyksiäni päässä enkä tahtonut päästä niistä irti.
Meillä ihmisillä kuluu suurinosa päivästä siihen, että ajattelemme. Olemme joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa: haaveilemme, unelmoimme, suunnittelemme, murehdimme ja suremme. Ajatuksissaan olo ei sinänsä haittaa, (paitsi, että juuri tämä ainutlaatuinen hetki on auttamatta ohitse) mutta mikäli epämiellyttävät ajatukset valtaavat mielen niin se kuormittaa kehoamme jatkuvasti eri stressihormoneilla. Saatamme jopa jäädä jumiin epämiellyttäviin tunteisiin pitkiksi ajoiksi tai toisaalta tukahduttaa epämiellyttäviä tunteita eri tavoin.
Onhan se nyt tosi harmi, jos elämässämme on kaikki peruspilarit kunnossa ja olemme siitä huolimatta tyytymättömiä ja stressaantuneita. Todennäköisesti kaiken sen päälle vielä torumme itseämme jatkuvasti siitä tyytymättömyydestä, vaikka ”pitäisi” olla hyvinvoiva.
Mindfulness harjoitusten myötä voimme tulla tietoiseksi ajatuksistamme ja käyttäytymisestämme. Voimme sanoittaa itsellemme tuntemuksiamme ja sitä kautta kohdata – ja hallita tunteitamme. Harjoitusten myötä meille syntyy kyky tunnistaa, tiedostaa ja kohdata tunteet sekä ajatukset. Vain tällä tavalla voimme myös vaikuttaa niihin, saada tilaa tunteen ja toiminnan väliin. Hidastaa. Harkita. Hengähtää. Saada mielenrauhaa.
-Erika